Muutoksia tarkastussääntöihin

Tarkastussääntöjen uudistusten tarkoituksena on helpottaa sekä tarkastukseen liittyvää työtä, että raportointia, ja tuottaa käyttökelpoisempia lukuja. Tarkastussäännöissä on uudistettu kaksi asiaa; korvattu tilausten ja irtonumeroiden hintaluokat (0-50% ja 51-85%) yhdellä maksullisella luokalla (0-85%) sekä kehitetty jakeluntarkastuksia niin, että keskiarvojakelun lisäksi voidaan tarkastuttaa maksimissaan kolme erillistä erikoisjakelua.

MediaAuditFinland Oy:n hallituksen hyväksymät sääntöuudistukset tulevat voimaan jo kuluvaa vuotta 2016 koskeviin tarkastuksiin.

 

Levikintarkastuksissa jatkossa vain yksi hintaluokka

Tähän asti sekä tilauksissa että irtonumeroissa on ollut käytössä kaksi erillistä hintaluokkaa: alennusluokka 0-50 % sekä alennusluokka 51-85 %, jotka on raportoitu erikseen.

Jatkossa näitä hintaluokkia ei tarvitse enää eritellä, vaan levikintarkastuksissa raportoidaan maksulliset tilaukset alennusluokalla 0-85 % sekä maksulliset irtonumerot alennusluokalla 0-85 %. Uudistuksen tarkoituksena on helpottaa levikintarkastukseen valmistautumista sekä aineistojen keräämistä. Muutos selkeyttää myös levikintarkastuslomaketta ja sen täyttämistä.

 

Keskiarvojakelun rinnalle erikoisjakeluiden tarkastukset

Jakeluntarkastuksista saadun palautteen perusteella jakeluntarkastusta on kehitetty niin, että jatkossa kokonaisjakelun lisäksi lehdeltä voidaan tarkastaa maksimissaan kolme erillistä erikoisjakelua, jotka lehti voi itse nimetä. Näissä tapauksissa tarkastettu erikoisjakelu muodostuu vain niistä numeroista, jotka sisältyvät kyseiseen jakeluun. Tarkastettava erikoisjakelu voi olla esimerkiksi lehden suurjakelu, mökkijakelu, messujakelu tai muu vastaava. Erikoisjakelut raportoidaan MAF:in tilastoissa ja asiakkaan tarkastustodistuksissa.