KMT 2017 käynnistyy entistä laajempana, 18 uutta lehteä mukaan

KMT 2017 kenttätyö käynnistyy 9.1.2017 ja mukaan on tullut ilahduttavasti sekä uusia aikakauslehtiä että kaupunkilehtiä, sanomalehtien lisäpeittolehtiä ja KaupunkiPlus-paketti. Muutamia lehtiä on toki jäänyt matkasta pois, mutta saldo vuodelle 2017 on selvästi positiivinen.

KMT:hen on tuotu uusia kysymyksiä mm. maksullisen sisällön alustoista, sijoitusomaisuudesta eikä lemmikkejäkään ole unohdettu. KMT 2017 kokonaistavoittavuudet tullaan kalibroimaan verkon uuteen valuuttaan, jonka tuottaa comScore.
KMT 2016 raportointi:

Tulevan helmi-maaliskuun vaihteessa raportoidaan vuoden 2016 lopulliset luvut eli KMT 2016 kokonaisuus. Raportointiin on mahdutettu takautuvasti jo muutamia uusia tulokkaita, joista merkittävimpänä 46:n paikallisen kaupunkilehden paketti KaupunkiPlus. Lisäksi suurimpien Kärkimedia-lehtien lisäpeittojakelulehdet ( Moro, Kale, Porilaine ja TS Kaupunki) raportoidaan omina KMT lehtinään.

Näköislehtien kysymystä on laajennettu koskemaan kaikkia valtakunnallisia sanomalehtiä, joilta kaikilta voidaan raportoida niiden yhteistavoittavuus (painettu + näköislehti).

Tulokset ovat tavanomaiseen tapaan tilaajien sisäisessä käytössä NettiKMT:n kautta 15.2.2017 ja julkisia 1.3.2017.

Vastaamme mielellämme kaikkiin KMT kysymyksiin ja autamme datan hyödyntämisessä sekä raportoinnin analysoinnissa.